HAHMOESITTELY: H O P E A N U O L I


-- GIN
-- Taito:
-- Voima:
-- Karisma:
-- Kotoisin: Ohu, Akita-Ken
-- Rotu: akita inu
-- Suku: isä Riki, äiti Fuji, isoisä Shiro, isoäiti Yamubuki, kaksi veljeä ja velipuoli (Aka), Weedin lisäksi kaksi pentua, joiden äiti on Sakura


Hopeanuoli on luonnollisesti mangan päähenkilö. Se syntyi lumisilla vuorilla Ohussa ja tiikerinraitojensa takia akitan kohtalo oli ennalta määrätty. Hopeanuolesta tulisi karhunmetsästyskoira, kuten sen isoisästä Shirosta ja isästä Rikistä aikoinaan. Gohei Takedan lapsenlapsi Daisuke hoiti Hopeanuolta sen ollessa vielä pieni pentu ja emonsa Fujin valvonnan alaisena. Gin joutui todistamaan isänsä ja Aka Kabuton välistä taistelua, jossa karhu syöksi Rikin syvän rotkon uumeniin. Tämän jälkeen Daisuken isoisä Gohei Takeda otti pennun kovaan koulutukseen, joka muovasi Hopeanuolesta lähes täydellisen metsästyskoiran. Myöhemmin Hopeanuoli karkaa villikoiralauman matkaan etsimään uusia vahvoja koiria Aka Kabuton surmaamista varten. Hopeanuoli kasvaakin matkan aikana viisaaksi ja oikeudenmukaiseksi johtajaksi muistuttaessaan päivä päivältä yhä enemmän isäänsä. Pentu teki kaikkiin lähimpiin ystäviinsä (John, Ben, Akame, Moss jne..) suuren vaikutuksen sisukkuutensa ja voimakkuutensa ansiosta, mutta Hopeanuolesta löytyy myös nuoruuden typeryyttä ja uhkarohkeutta. Gin saa liitettyä monia Japanin vahvimpia koíria joukkoihinsa ja mestasi itse Aka Kabuton Suuren taistelun lopussa isänsä opettamalla Zetsu Tenrou-Battoga-hyökkäyksellä. Rikin kuoleman jälkeen Hopeanuolesta tuli Kaksoissolan uusi johtaja. Hopeanuoli ei myöskään unohtanut ihmisystäviään, vaan kävi katsomassa vielä Goheita ja Daisukea viimeisen kerran ennen Gohein kuolemaa 18:sta mangassa.

Suuren taistelun päätyttyä Ohua kohtaa uusi uhka: joukko susia on tullut etsimään susien hyökkäyksen taitavaa koiraa. Suhteellisten veristen "neuvottelujen" jälkeen Hopeanuoli päättää kuitenkin joukkoineen auttaa Reiman klaania voittamaan pahamaineisen Gaia-suden. Viimeisen taistelun jälkeen Reiman joukoista jäljelle jääneet sudet ovat jo sitoneet tiukat ystävyyssuhteet Hopeanuoleen ja muihin koiriin.

Hopeanuolen japaninkielinen nimi on Gin Ga Nagareboshi Gin, jonka voisi vapaasti kääntää Hopeahammas - hopeinen tähdenlento. Koiraa kutsutaan kuitenkin useimmiten nimellä Gin. Nagareboshi Gin on vain lisänimi, joka kuvastaa Hopeanuolen nopeutta.

Ginga Nagareboshi Gin © Yoshihiro Takahashi, muu materiaali © Kipsu, ellei toisin mainita. Luvaton kopiointi kielletty!