John on rodultaan saksanpaimenkoira ja yksi Hopeanuolen parhaimmista ystävistä. Omistajansa Hidetoshin kanssa John kiersi ympäri maapalloa metsästysreissuillaan. Siitä kehittyikin erittäin itsenäinen, uhkarohkea, omapäinen, itsekäs ja jopa ylimielinen koira. John liittyi Suuren Johtajan laumaan taisteltuaan Rikiä vastaan ja hävittyään taistelun, joka oli myös Johnin elämän ensimmäinen tappio. Vasta silloin John hyväksyi, että on olemassa häntä itseään vahvempia koiria ja myönsi Aka Kabuton tappamisen olevan mahdollista myös suurella koiralaumalla, eikä ainoastaan ihmisten aseilla. Tämän ymmärrettyään John etsii käsiinsä Benin joukot ja haluaa kantaa oman kortensa kekoon Aka Kabuton lyömiseksi.
John lähtee Shikokusta Wilsonin, Musashin, Jaguarin, Jettin ja muiden kanssa Kyushuun etsimään lisää koiria. John tuo mukanaan noin 200 koiraa Ohuun. Suuren taistelun jälkeen John auttaa Giniä taistelussa susia vastaan, mutta haavoittuu pahoin ja joutuu jäämään taka-alalle. John pääsee matkansa päähän Weedissä ja Benin omistaja hautaa sankarillisen koiran japanilaisittain.
|