SIVUHAHMOT: K - R

Karasu

Karasu johtaa kahdeksatta joukkuetta. Sillä on hyvin pieni osa mangassa.

Kirikaze

Kirikaze kuuluu Iga-Ninjoihin ja on Tsukikagen tapaan yksi Akamen alaisista. Kirikaze oli toinen niistä Igoista, jotka lähtivät Akamen ja Hopeanuolen mukaan hakemaan vastamyrkkyä Koga Ninjojen alueelta Jinnain kanssa. Kirikaze ja Jinnai ovat erottamattomat, Kirikazea voisikin pitää Jinnain "henkivartijana". Madara tappoi Kirikazen vähän ennen Suurta taistelua. Kirikaze ehti kuitenkin ehdottaa Ginille ja muille, että he käyttäisivät jotain Kurojakin sirpin tapaista asetta Madaran tappamiseen. Idea osoittautui kohtuullisen hyödylliseksi karhun kukistamisessa.

Kuro Mamushi

Kuro Mamushi on musta labradorinnoutaja, joka johtaa Higo Hyuga-joukkoa Kyushussa. Koiran nimi tarkoittaa kokonaisuudessaan mustaa kyykäärmettä. Jaguar taisteli Kuro Mamushia vastaan voitokkasti ja näin koira liittyi Ohu Fihgtereihin.

Luke

Luke on rodultaan pointteri tai vastaava ajokoira. Se johtaa 11:sta joukuetta. Lukella on hyvin pieni osa mangassa, eikä sitä alun jälkeen enää mainita.

Ojii-San

Ojii-San (isoisä) on kutsumanimensä mukaan vanha koira, jolta Bemu (Vem) veti silmät pois päästä. Hän varoitta Johnia olla katsomatta Bemun kasvoja, koska kaikki jotka näkevät Bemun kasvot joutuvat kokemaan saman kohtalon. Ojii-San on rodultaan beagle tai basset hound/basset artensien normand-tyyppinen koira.

Rao

Rao johtaa Buzen-joukkoa Kyushussa. Se hävisi taistelun Wilsonia vastaan ja liittyi Hopeanuolen joukkoihin.

Roi (Lloyd)

Roi on harmaa pystykorva, jonka Moss lähettää poikansa Jaguarin kanssa ottamaan selvää alueelle tunkeutuneista Benin joukoista. Matkan varrella he törmäävät Hyenaan, joka viivyttää kaksikkoa sen verran, että Sniper ehtii surmata Roin. Jaguar pääsee kuitenkin pakoon.

Ginga Nagareboshi Gin © Yoshihiro Takahashi, muu materiaali © Kipsu, ellei toisin mainita. Luvaton kopiointi kielletty!