Mugen johtaa Makai Juninshu-nimistä ryhmää, johon myös Thunder Wolf kuuluu. Noroi oli Mugenin leivissä, mutta osoittautui hyödyttömäksi, joten Mugen yritti tappaa Noroin siinä kuitenkaan onnistumatta. Mugen katsoi vierestä, kun Mukonga ja Thousand Dragon tappoivat toisensa Reiman piilopaikan sisäänkäynnin suulle. Se esitti liioitellun vahvaa, mutta todellisuus oli jotain aivan toista. Hopeanuolen ja Reiman joukot riensivät taistelutantereelle ja kukistivat Mugenin Makai Juninshu-lauman helposti. Mugen lähti tämän jälkeen käpälämäkeen, eikä sutta sen koommin nähty.
|