MUUT SIVUHAHMOT

George, Miney ja Ken

George, Miney ja Ken ovat Crossin ja Benin pentuja, jotka Cross synnytti ennen Suuren taistelun alkua. George on pennuista ainut, joka muistuttaa Crossia. Susien kidnapatessa Crossin ne vievät myös pennut mukanaan. George ja Ken ovat isossa osassa Weed-mangassa, mutta heidän sisarensa Miney kuoli.

Kisaragin pennut

Kisaragilla on kaksi suunnilleen Chibin ikäistä pentua, jotka ovat isänsä rodun mukaisesti huskyja. Kun muut koirat ovat jumissa kraaterissa, pennut kiusaavat Chibiä. Terry kuitenkin tulee väliin. Kisaragin keskittyessä taisteluun Hopeanuolen joukkoja vastaan, kolme karhua surmaa pennut. Pentujen nimistä ei ole tietoa.

Rokusuke ja Beth

Rokusuke ja Beth muodostavat yhdessä niin sanotun Pervet Duon. Rokusuke on valkea pystykorva, jonka oikeasta korvasta puuttu pala ja jolla on iso arpi kasvoissa. Rokusuke on kaksikon varsinainen johtaja, vaikka kumpikaan heistä ei vaikuta olevan mitään "järjen jättiläisiä". Beth on harlekiinivärityksinen (mustavalkoinen) tanskandoggi tai vastaava ja vaikuttaa - jos mahdollista - vielä vajavaisemmalta kuin Rokusuke. Kaksikko yrittää tehdä Crossista orjansa ja ahdistelevat salukia, mutta Oliver pelastaa tilanteen ja rökittää duon pahasti tehden heistä samalla alamaisiaan. Rokusuke on kaksikosta se "viisas" osapuoli, joka joutuu aina silloin tällöin ojentamaan kunnolla Bethiä. Beth taas on se vähä-älyisempi, joka saattaa välillä jopa väläyttää jotain fiksua. Yhdessä Oliverin kanssa he löytävät aukon Gaian Maanalaiseen valtakuntaan.

Ginga Nagareboshi Gin © Yoshihiro Takahashi, muu materiaali © Kipsu, ellei toisin mainita. Luvaton kopiointi kielletty!